Kun mikään ei tunnu enää todelta, on pakko keksiä tarina.
Tikkurilan Teatterikoulun syventävien opintojen Ohjaajantyön ryhmä esittää oman tulkintansa Philip Ridleyn näytelmästä Rämälä.
Jonkin suuren katastrofin jälkeen keskellä talon raunioita kokoontuu joukko muistinsa menettäneitä nuoria. Kun todellisuus ei tarjoa turvaa, he alkavat kertoa tarinaa. Sadusta kasvaa maailma, jossa kuninkaalliset, lohikäärmeet ja velhot syntyvät hahmojen omista peloistaan, toiveistaan ja tarpeestaan tulla nähdyksi.
Yhdessä rakennettu kertomus on yhtä aikaa leikkiä, selviytymistä ja vallankäyttöä. Kuka saa päättää tarinan suunnan? Kenen ääni kuuluu? Ja mitä tapahtuu, kun tarina alkaa elää omaa elämäänsä?
11-henkinen työryhmä on syventynyt lukuvuoden aikana ohjaajantyön tekniikoihin ja työkaluihin. Esitys on heidän yhteinen, ohjauksellinen tutkimusmatkansa – näyttämöllinen kokonaisuus, jossa jokainen tekijä on ollut rakentamassa maailmaa alusta alkaen.
Rämälä on visuaalinen, fyysinen ja mielikuvituksellinen esitys, joka kuljettaa katsojan satujen ja todellisuuden rajapintaan.
Esitystä ei suositella alle 12-vuotiaille.
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.